Sitten hän viittasi laivan perään päin eli kajuuttaansa kohti ja väistyi sivummalle, päästääkseen Aramiksen astumaan edellä.
Nuo kolme bretagnelaista, jotka olivat nousseet laivaan piispansa perässä, katselivat toisiansa ihmeissään. Koko laivan miehistö oli vaiti.
Viisi minuuttia myöhemmin päällikkö kutsui toista luutnanttiansa, joka piammiten palasi kannelle, määräten suunnan muutettavaksi La Coruñaa kohti.
Tätä määräystä toteutettaessa Aramis saapui uudestaan kannelle, mennen istumaan kaidevantteja vasten.
Yö oli tullut, eikä kuutamo vielä ollut alkanut, ja kuitenkin Aramis itsepintaisesti tähysti Belle-Islen taholle. Silloin Yves lähestyi päällikköä, joka oli jälleen asettunut paikalleen laivan perään.
"Minnekähän tässä nyt matkataan, kapteeni?" hän kysyi hyvin hiljaa ja nöyrästi.
"Me purjehdimme hänen ylhäisyytensä ohjeiden mukaan", vastasi upseeri.
Aramis vietti yönsä nojaillen vantteihin.
Lähestyessään häntä aamupuhteella Yves huomasi, että yön oli täytynyt olla hyvin kostea, sillä kaidepuu, johon Aramis oli tukenut päätänsä, oli kuin kasteesta lionnut.
Kuka tietää? Kukaties tuon kasteen olivat jättäneet ensimmäiset kyyneleet, mitä Aramiksen silmät koskaan olivat vuodattaneet!