"Sire, luulisi teidän unohtavan, että minä olin paikalla!"
"Riittää, herra d'Artagnan, — sikseen jo vaativaisuus, jollainen himmentää minun pyrkimysteni loistoa. Minä rakennan valtion, jossa on vain yksi herra, niinkuin olen varemmin vakuuttanut teille; hetki on tullut sen vakuutukseni täyttämiselle. Te tahdotte olla mielitekojenne ja ystävyyssuhteittenne mukaisesti vapaa estelemään minun suunnitelmiani ja pelastamaan minun vihollisiani? Niinpä murran vastarintanne tai hylkään teidät. Etsitte mukavampaa isäntää? Tiedän hyvin, että toinen kuningas ei menettelisi niinkuin minä teen, vaan kyllästyessään antamaan teidän vallita itseänsä hän toimittaisi teidät herra Fouquetin ja muiden seuraksi. Mutta minulla on hyvä muisti, ja minusta on kaikilla tehdyillä palveluksilla pyhä oikeutensa kiitollisuuteen, rankaisemattomuuteen. Luopumuksenne kurista saakoon vain tämän opetuksen, herra d'Artagnan; minä en ole jäljitellyt edeltäjiäni suosiollisuuden jakelussa enkä toimi pahastuksenkaan vallassa niinkuin he. Ja muutkin syyt saavat minut noudattamaan suopeutta teidän asiassanne: te olette ensiksikin järkevä mies, peräti järkevä mies, ja tervetunteinen mies, ja sellaisesta soturista voi taltuttaa hyvän palvelijan; toisekseen teillä poistuvat niskuroimisen aiheet. Olen tuhonnut tai syössyt hukkaan ystävänne. Olen toimittanut häviämään nuo tukikohdat, joihin teidän oikullinen henkenne vaistomaisesti nojausi. Tällä hetkellä ovat sotilaani joko ottaneet kiinni tai surmanneet Belle-Islen kapinoitsijat."
D'Artagnan kalpeni.
"Ottaneet kiinni tai surmanneet?" hän huudahti. "Oi, sire, jos ajattelisitte mitä sanotte ja jos olisitte varma sanojenne totuudesta, niin minä unohtaisin kaikki, mitä puheessanne on oikeamielistä ja ylevää, sanoakseni teitä raakalaiskuninkaaksi ja luonnottomaksi ihmiseksi. Mutta minä annan teille nuo sanat anteeksi", hän lisäsi ylpeästi myhäillen; "annan ne anteeksi nuorelle valtiaalle, joka ei voi käsittää, mitä lajia miestä sellaiset ihmiset ovat kuin herra d'Herblay, du Vallon tai minä. Otettu kiinni tai surmattu? Ohoi, sire, sanokaa minulle, — jos se uutinen on tosi, — paljonko väkeä ja varoja se on tullut teille maksamaan. Saamme sitten laskea, onko siinä pelissä voitto ollut panoksen arvoinen."
Hänen vielä puhuessaan kuningas astahti kiukustuneena lähemmäksi ja tiuskaisi:
"Herra d'Artagnan, ihanhan tuo on kapinoitsijan puhetta! Suvaitkaapa siis sanoa minulle, kuka Ranskassa on kuningas? Tiedättekö toista majesteettia?"
"Sire", vastasi muskettisoturien kapteeni kylmäkiskoisesti, "muistan eräänä aamuna teidän esittäneen sen kysymyksen Vauxissa useillekin henkilöille, jotka eivät osanneet vastata, mutta minä vastasin. Jos sinä päivänä tunsin kuninkaan, kun se ei ollut helppoa, niin lienee tarpeetonta kysyä minulta samaa tänään, ollessani kahden kesken teidän majesteettinne kanssa?"
Ludvig XIV loi silmänsä alas. Hänestä tuntui kuin onnettoman Filipin varjo olisi häilähtänyt d'Artagnanin ja hänen välitse herättämään tuon kamalan seikkailun muiston jälleen eläväksi.
Melkein samassa astui sisälle muuan upseeri ja ojensi kuninkaalle ilmoituksen, jota lukiessaan Ludvig vaihtoi väriä.
D'Artagnan huomasi sen. Luettuaan sanoman toistamiseen kuningas jäi alalleen äänettömäksi. Äkkiä hän sitten näkyi tekevän päätöksen.