"Veli Sylvain lisäsi kääntyen läsnäolijoihin: 'Älkää millään muotoa kajotko häneen edes sormellanne, muutoin tapatte hänet.' Ja me läksimme kaikin teltasta, rahtunen toivoa rinnassamme.
"Tuo sihteeri luuli lähtiessään nähneensä kalpean ja surullisen hymyn värähtelevän varakreivin huulilla, kun herttua sanoi hänelle hyväilevällä äänellä: 'No, varakreivi, me pelastamme sinut!'
"Illalla, kun ajateltiin sairaan jo ehtineen levähtää, eräs apulaisista astui haavoittuneen telttaan ja palasi sieltä ääneen parkuen.
"Me riensimme epäjärjestyksessä paikalle, herttua mukanamme, ja apulainen näytti meille herra de Bragelonnen ruumista maassa vuoteen ääressä verissään virumassa.
"Nähtävästi oli sattunut joku uusi kouristus, joku uusi kuumekohtaus, jolloin hän oli pudonnut, ja putoaminen oli jouduttanut hänen loppuaan, niinkuin veli Sylvain oli tiennyt aavistaa.
"Varakreivi nostettiin ylös; hän oli kangistunut ja kuollut. Kädessään hänellä oli vaalea hiuskihara, ja käsi oli puristunut hänen rintaansa vasten."
Sitten seurasi yksityiskohtia sotaretkestä ja arabialaisten häviöstä.
D'Artagnan pysähtyi kertomukseen Raoul-paran kuolemasta.
— Oh, — jupisi hän, — onneton lapsi, itsensä lopettaja!
Ja kääntäen silmänsä linnan kammioon, missä Atos nukkui iäistä untansa, hän kuiskasi: