Colbert ihmetteli tätä terävä-älyisyyttä, jolla kapteeni perinpohjin valaisi jokaisen kysymyksen, jota hän kosketti.
Aramis hymyili. Hän tiesi hyvin, että d'Artagnan ei valtioviisaudessa tuntenut vertaansa.
Colbert, joka kaikkien ylpeiden miesten tavoin helli mielijohdettaan varmana onnistumisesta, aloitti jälleen:
"Kuka teille sanoo, herra d'Artagnan, että kuninkaalla ei ole laivastoa?"
"Oh, en ole pohtinut näitä seikkoja", vastasi kapteeni. "Minä olen keskinkertainen merimies. Kuten kaikki hermostuneet ihmiset, minä vihaan merta. Ajattelen kumminkin, että sotalaivojen mukana Ranskalla, joka esiintyy kahdellasadalla suulla varustettuna satamana, olisi myöskin merisotilaita."
Colbert veti taskustaan pienen, soikean, kahteen sarakkeeseen jaetun muistikirjan. Ensimmäisessä sarakkeessa mainittiin laivojen nimet, toiseen oli piirretty numeroita, jotka osoittivat näihin laivoihin kuuluvain tykkien ja miesten lukumäärän.
"Olin samaa mieltä kuin tekin", sanoi hän d'Artagnanille, "ja laaditutin luettelon lisätyistä laivoistamme. Kolmekymmentäviisi sotalaivaa."
"Kolmekymmentäviisi sotalaivaa! Mahdotonta!" huudahti d'Artagnan.
"Noin kaksituhatta kanuunaa", jatkoi Colbert. "Ne omistaa kuningas tällä hetkellä. Yhdestäneljättä laivasta saadaan kolme eskaaderia, mutta minä haluan viisi."
"Viisi!" huudahti Aramis.