"No, siellä lirisee soma pikku lähde kivikossa lemmikkien ja satakaunojen reunustamana."
"Luulen Madamen olevan oikeassa", virkkoi kuningas yhä levottomana ja kälynsä joka sanaa tarkaten.
"On varmastikin, sen takaan", vakuutti Madame. "Todisteena siitä on, että sitä lähdettä hallitseva najadi pysäytti minut ohikulkiessani, juuri minut."
"Ohoh!" hymähti de Saint-Aignan.
"Niin", puhui prinsessa edelleen, "ja sen hän teki jutellakseen minulle asioita, joita herra de Saint-Aignan ei kertomuksessaan maininnut."
"Oo, kertokaa te itse", kehoitti Monsieur, "te juttelette viehättävästi."
Prinsessa kumarsi aviopuolisonsa kohteliaisuudelle.
"Minulla ei ole kreivin runollisia lahjoja eikä hänen kykyään kaikkien yksityiskohtien oikeassa tehostamisessa."
"Silti teitä kuunnellaan yhtä suurella mielenkiinnolla", virkkoi kuningas, jo ennakolta aavistaen jotakin vihamielistä kälynsä kertomuksessa.
"Puhun muuten", jatkoi Madame, "tuon pienen vedenneitorukan nimessä. Hän on herttaisin puolijumalatar, mitä olen koskaan tavannut. Ja haastellessaan hän nauroi niin hillittömästi, että koska nauru lääketieteellisen selviön mukaan on tarttuvaa, pyydän teiltä lupaa hänen sanojaan muistellessani itsekin hiukan nauraa."