"Kas, kas", sanoi Portos, "vetäydyttekin rauhaan siis jo piakkoin, hyvä herra Planchet?"
"Kuinka niin?"
"Näyttehän olevan hyvässä vauhdissa sievoisen omaisuuden hankkimiseksi."
"No, kyllä minua on vedellyt", myönsi Planchet.
"Sanokaahan minulle, kuinka pitkälle kunnianhimonne ulottuu ja minkä summan olette arvioinut peräytymisenne ehdoksi?"
"Herra parooni", sanoi Planchet vastaamatta kysymykseen, "tässä pahoittaa nyt mieltäni muuan seikka, niin mielenkiintoinen kuin se muuten onkin kauppamiehelle."
"Mikä niin?" kysyi Portos katsahtaen taaksensa ikäänkuin nähdäkseen, mikä huolestutti Planchetia, ja torjuakseen häneltä sen kiusan.
"Entiseen aikaan", huomautti maustekauppias, "te puhuttelitte minua vain lyhyeen Planchetiksi ja silloin olisitte sanonut: 'Miten pitkälle ulottuu kunnianhimosi, Planchet, ja paljonko sinulla pitäisi olla ennen kuin luovut liikkeestäsi?'"
"Aivan oikein, totta kyllä; niin olisin menneinä päivinä sanonut", vastasi rehellinen Portos hienotuntoisen hämmentyneesti, "mutta siihen aikaan…"
"Siihen aikaan minä olin herra d'Artagnanin lakeija, tahdoitte sanoa?"