"Kolkkoa se on semmoinen… Minä en vain saisi eletyksi talossa, josta alinomaa näkee ruumiita! Mutta d'Artagnanin mieltä se näytti hyvinkin kiinnittävän."
"Ahaa! D'Artagnan jäi katselemaan?"
"Ei katselemaan, vaan ihan ahmimaan kuin mitäkin silmänherkkua."
Aramis hätkähti ja kääntyi tähystämään muskettisoturia, mutta tämä oli jo vilkkaassa keskustelussa Saint-Aignanin kanssa. Aramis jäi sentähden vielä urkkimaan Portokselta; sitten hän puserrettuaan kaiken mehun tästä jättiläissitruunasta viskasi kuoren syrjään, siirtyi d'Artagnania kohti ja löi häntä olalle, kun Saint-Aignan jo oli poistunut kuninkaan illallismääräystä toimittamaan.
"Kuulehan, ystäväiseni!" sanoi hän.
"Niin, rakas ystävä?" vastasi d'Artagnan.
"Me toiset emme syö illallista kuninkaan seurassa, me."
"Ja minä kyllä puolestani."
"Voitko haastella kanssani kymmenen minuuttia?"
"Kaksikymmentä. Kestää varmaan sen aikaa, ennen kuin hänen majesteettinsa istuutuu pöytään."