"No, minä taasen pidän herra Fouquetista", sanoi Aramis, "ja olen hänen miehiään. Sinä tunnet asemani… Minulla ei ole mitään varallisuutta. Herra Fouquet on toimittanut minulle kunnolliset tulot, hiippakunnan; hän on kohdellut minua erinomaisen ystävällisesti, ja minä muistan kyllin hyvin maailman tapoja, osatakseni antaa arvoa sellaiselle suopeudelle. Herra Fouquet on siis voittanut sydämeni, ja minä olen asettunut hänen käytettäväkseen."
"Se on kuten pitääkin. Sinulla on siinä hyvä isäntä."
Aramis puristi huulensa yhteen.
"Luullakseni parhain, mitä minulla voisi olla."
Sitten piispa vaikeni hetkiseksi. D'Artagnan varoi keskeyttämästä äänettömyyttä.
"Portokselta olet kai kuullut, miten hän on sekaantunut tähän kaikkeen?" aloitti Aramis jälleen.
"En", vastasi d'Artagnan; "olen todella utelias, mutta minä en milloinkaan kysele ystävältä, kun hän tahtoo piiloittaa minulta todellisen salaisuutensa."
"Minä siis selitän sen sinulle."
"Ei kannata, jos se luottamus velvoittaa minua johonkin."
"Ole huoletta; Portos on mies, johon olen kiintynyt kaikkein enimmin, syystä, että hän on suora ja hyväsydäminen. Piispaksi tultuani etsiskelen teeskentelemättömiä luonteita, jotka saavat minut rakastamaan totuutta ja vihaamaan juonittelua."