"Ohoh!" sanoi Malicorne olkapäitänsä kohauttaen; "vai kolme päivässä! Sehän kelpaisi porvarillisiin oloihin, kultaseni. Palvelusvuorolla toimiva muskettisoturi ja nuori luostariin suljettu tyttö kyllä vaihtavat joka päivä kirjeitä tikkaiden avulla tai muurin raosta. Sellaiset sydämet voivat mahduttaa koko runoutensa pikku lappuseen. Mutta meillä päin… kovinpa vähän tunnetkin ylhäisintä hellyyden lajia, Aure-kulta!"
"No, no, lopeta jo", sanoi Montalais kärsimättömänä. "Voidaan tulla."
"Lopetako! Vastahan olen aloittamassa. Minulla on vielä kolme pykälää esitettävinä."
"Hän ihan kuolettaa minut flaamilaisella hituroimisellaan", tuskastui Montalais.
"Ja sinä sekoitat kaikki aatokseni italialaisella ailahtelullasi. — Sanon siis, että meidän rakastavaisemme sepittävät kokonaisia nidoksia, ja se vaatii aikaa."
"Sen parempi. No, naisemme eivät missään tapauksessa kykene kätkemään saamiansa kirjeitä."
"Sitä en minäkään usko."
"Herra de Guiche ei sen paremmin rohkene varjella omiaan."
"Se on kyllä luultavaa."
"No, minä otan pitääkseni huolta koko kirjeenvaihdosta kenenkään tietämättä, että olen osallinen toistenkin salaisuuksista."