"Ah, kelvotonta väkeä! Sinä annat itse kirjeet ja otat itse vastaan. Ei tässä auta olla ylpeänä, ja jos herra Malicorne ja Aure-neiti eivät hoida asioitansa omin neuvoin, niin he piankin näkevät muiden ryhtyvän niitä johtelemaan."
"Lienet oikeassa."
"Nyt herra de Guiche avaa ikkunansa."
"Livistäkäämme!"
Ja salaliittolaiset katosivat eri suunnille pimentoon.
Kreivi ei ollut asettunut ikkunaansa ainoastaan yrittääkseen eroittaa Madamen varjoa etäisten kaihtimien läpi, vaan hänellä oli muutakin mietityttävää kuin rakkaus. Hän oli tosiaan saanut luokseen varakreivi de Bragelonnen pikalähetin, joka toi hänelle kirjeen. Kreivi oli lukenut sen jo kahdesti; se oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen.
"Kummallista, kummallista!" mutisi hän. "Millä mahtikeinoilla kohtalo siis vetääkään ihmisiä päämääräänsä kohti?" Ja jälleen lähestyen valoa hän luki kolmanteen kertaan tämän kirjeen, jonka rivit polttivat hänen sieluaan kuten silmiänsäkin:
'Calais.
Rakas Guiche!
Olen tavannut täällä herra de Wardesin, joka on pahasti haavoittunut miekkaillessaan Buckinghamin herttuan kanssa. Hän on urhoollinen mies, kuten tiedät, mutta minun mielestäni sisukas ja pahanilkinen. Hän puheli sinusta, sanoen sydämensä suuresti kiintyneen sinuun, ja Madamesta, jota hän kiitteli kauniiksi ja herttaiseksi. Hän on tajunnut, kehen sinä olet rakastunut. Hän haasteli myös henkilöstä, jota minä rakastan, ja oli osoittavinaan minua kohtaan hyvin vilkasta harrastusta, samalla säälitellen minua hämärin sanoin, jotka ensimmältä pahoin ahdistivat mieltäni, kunnes lopuksi päättelin, että hän vain tapansa mukaan tekeysi salamyhkäiseksi.