"Ehei, vielä paremminkin."
"Lempo soikoon, tulette pahaan aikaan, herra kreivi! Äskettäin suorittamani leikin jälkeen ei uusi erä sovellu minulle. Olen menettänyt liiaksi verta rannikolla. Pienimmästäkin ponnistuksesta haavani avautuisivat ja te suoriutuisitte minusta tosiaan liian helposti."
"Se on totta", myönsi de Guiche, "ja kuitenkin te tullessanne näytitte kukoistavan naaman ja kelpo käsivarret."
"Niin, käsivarrethan kyllä vielä menettelevät, mutta koivet ovat heikot, ja sitäpaitsi en ole pitänyt miekkaa kädessäni sen kirotun kaksintaistelun jälkeen. Te taasen, siitä olen varma, miekkailette joka päivä saattaaksenne väijytyksenne hyvään loppuun."
"Kautta kunniani, monsieur", vastasi de Guiche, "on jo kulunut puoli vuotta siitä, kun olen harjoitellut."
"Ei, näettekös, kreivi, ajateltuani asiaa joka puolelta minä en taistele, en ainakaan teidän kanssanne. Minä odotan Bragelonnea koskapa sanotte, että hän se kantaa minulle kaunaa."
"Oh, ettepä suinkaan, ette te jää Bragelonnea odottamaan", huudahti de Guiche äärimmilleen kiihtyneenä, "sillä omien sanojenne mukaan saattaa Bragelonne viipyä kauan, ja sillävälin teidän häijy sisunne tekisi tehtävänsä."
"Ottakaa toki huomioon, että minulla on pätevä este."
"Annan teille viikon toipuaksenne."
"Tuo on jo parempaa. Viikon kuluttua saamme nähdä."