Toinen oivalsi saaneensa hetkisen aikaa ja panosti pistoolinsa vireästi. Nähdessään vastustajansa pysyvän satulassa de Guiche heitti hyödyttömäksi käyneen pistoolinsa pois ja kohotti toisen, jälleen hyökäten kohti. Mutta jo kolmannella askeleella de Wardes äkillisesti tähdäten ampui. Kuului kiukkuinen ärjähdys; kreivin käsivarsi koukistui ja putosi alas, hellittäen pistoolin. Mutta de Wardes näki kreivin heti kumartuvan, tempaavan aseensa vasempaan käteen ja rynnistävän uudestaan.
Se oli ratkaiseva hetki.
"Olen hukassa", jupisi de Wardes; "hän ei ole kuolettavasti haavoittunut."
Mutta juuri kun de Guichen pistooli oli noussut tähtäykseen, kreivi lyyhistyi yhtäkkiä kasaan. Hän oihkaisi tuskaisesi ja kierähti de Wardesin ratsun jalkoihin.
"Kas sitä!" mutisi voittaja, nykäisi ohjaksista ja iski molemmat kannukset hevosen kupeisiin. Elukka loikkasi elottoman ruumiin yli ja kiidätti ratsastajansa nopeasti linnaan.
Sinne saavuttuaan de Wardes neljännestunnin ajan aprikoitsi äskeistä. Malttamattomasti rientäessään pois taistelupaikalta hän ei ollut varmistautunut siitä, oliko de Guiche todella kuollut. De Wardesin kiihtynyt mieli kohdistui nyt kaksinaiseen pulmaan. De Guiche oli joko saanut surmansa tai ainoastaan haavoittunut. Jos hän oli hengetön, niin oliko hänen ruumiinsa siten jätettävä susien raadeltavaksi? Se oli tarpeetonta julmuutta, koska vainaja ei voinut mitään puhua. Mutta jos hän oli vain haavoittunutkin, sopiko hänen olla toimittamatta apua, kun häntä muussa tapauksessa pidettäisiin villinä, jolla ei ollut mitään parempia tunteita — sillä itse kaksintaistelu tuskin oli salattavissa?
Tämä näkökohta oli määräävä. De Wardes tiedusti Manicampia ja kuuli tämän menneen levolle sitten kun oli turhaan kysellyt de Guichea yhtyäkseen hänen seuraansa. De Wardes läksi herättämään nukkujaa ja kertoi hänelle tapauksen. Manicamp kuunteli sanattomana, mutta hänen kasvonsa ilmaisivat yhä lisääntyvää tarmokkuutta, jota niiden ei olisi luullut kykenevän kuvastamaan. Ja toisen lopetettua hän virkahti vain yhden sanan:
"Lähtekäämme!"
Matkalla Manicamp tuntui hyvin miettiväiseltä, ja hänen katsantonsa synkistyi sitä mukaa kuin de Wardes lähemmin selitteli kohtausta.
"Luulette siis, että hän on kuollut?" hän viimein virkkoi.