"No?" kertasi Saint-Aignan.
"Mitä tästä ajattelet?"
"En oikein tiedä…"
"Mihin suuntaan?"
"Sire, pienoinen on kuullut ukkosen jyrisevän, ja hänet on varmaankin pelko vallannut."
"Mitä pelättävää hänellä olisi?" kysyi Ludvig ylväästi.
" Dame, tokihan sentään, sire! Teidän majesteetillanne on montakin syytä julmistumiseen noin häijyn pilanteon toimeenpanijoille, ja teidän majesteettinne hyvä muisti on ikuisena uhkana johtunut ajattelemattoman impyen mieleen."
"Minä en näe asiaa siinä valossa, Saint-Aignan."
"Kuninkaan täytyy nähdä paremmin kuin minä."
"No niin, minä olen huomaavinani näissä riveissä murhetta, ahdinkoa, ja kun muistelen muutamia piirteitä äskeisestä kohtauksesta Madamen luona, niin…"