"Miten te selitätte sen, herra de Manicamp?"
"Sire, kaiketi se oli niin kirjoitettu kohtalon kirjaan."
"Ahaa, te olette sallimanuskoja!"
Manicamp liikahteli kuin tulisilla hiilillä.
"Minä olen teille pahastuksissani, herra de Manicamp", jatkoi kuningas.
"Minulle, sire!"
"Niin! Mitä! Te olette de Guichen likeinen ystävä, tiedätte hänen saaneen päähänsä tuollaisen hullutuksen, ettekä pidätä häntä?"
Manicamp ei tiennyt mitä sanoa; kuninkaan sävy ei oikein ilmaissut täyttä vakaumusta. Toiselta puolen ei siinä ilmennyt draamallista ankaruutta eikä kuulustelijan tiukkuutta. Kuninkaan ääni kuulosti enemmän ilvehtivältä kuin uhkaavalta.
"Ja te sanotte siis", pitkitti kuningas, "että se oli todellakin de Guichen ratsu, joka löydettiin hengettömänä?"
"Oh, hyvä Jumala, niin, tietenkin."