Ja hän seurasi Montalaisia, joka riensi edellä keveänä kuin Galatea.
— Tällä kertaa, — ajatteli Manicamp seuratessaan opastansa, — en usko metsästysjuttujen oikein vetelevän. Yritämmepä kuitenkin, ja tarpeen tullen… ma foi, tarpeen tulen keksimme jotakin muuta.
Montalais kiirehti yhä vinhasti eteenpäin.
— Onpa väsyttävää, — tuumi Manicamp, — kun täytyy samalla kertaa käyttää sekä aivojansa että koipiaan!
Viimein he päätyivät perille.
Madame oli saanut laittautuneeksi komeaan yöpukuunsa; mutta tietenkin hän oli täten pukeutunut ennen kuin joutui kokemaan niitä mielenliikutuksia, jotka häntä kuohuttivat. Hän odotti silminnähtävän kärsimättömästi. Montalais ja Manicamp tapasivatkin hänet ovella seisomassa. Kuullessaan askeleet oli Madame tullut vastaan.
"Ah", virkkoi hän, "vihdoinkin!"
"Tässä on herra de Manicamp", vastasi Montalais.
Manicamp teki kohteliaan kumarruksen. Madame antoi Montalaisille merkin poistua. Nuori tyttö totteli.
Madame seurasi häntä ääneti silmillään, kunnes ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Sitten kääntyen Manicampiin: