"Ettäkö hän kehuskelee sitä?"
"Se on ollut taistelun syynä."
"Ja herra de Guiche on puolustanut Marsia?"
"Niin, tietysti, uskollisena palvelijana."
"Uskollisena palvelijana!" huudahti nuori kuningatar, unohtaen mustasukkaisuuden puuskassa kaiken varovaisuutensa. "Miten palvelijana?"
"Koska Marsia ei voinut puolustaa muuta kuin tuon Venuksen kustannuksella", vastasi Madame, "herra de Guiche taisteli Marsin ehdottoman viattomuuden puolesta, vakuuttaen kai Venuksen vain tyhjää kerskuneen."
"Ja levittelikö herra de Wardes huhua, että Venus oli oikeassa?" kysyi Itävallan Anna rauhallisesti.
— Ah, de Wardes, — ajatteli Madame, — saatte kalliisti maksaa haavat, jotka olette tuottanut miesten jaloimmalle!
Ja hän ryhtyi syyttämään de Wardesia kaikella mahdollisella kiivaudella, maksaen täten velan haavoitetun ja omasta puolestaan, varmana siitä, että hän siten tärvelisi vihollisensa tulevaisuuden. Hän puhui niin paljon, että jos Manicamp olisi ollut siellä, olisi hän pahoitellut niin hyvin palvelleensa ystäväänsä, koska siitä seurasi tämän onnettoman vihollisen perikato.
"Kaikessa tässä", virkkoi Itävallan Anna, "minä en näe muuta kuin yhden syyllisen — sen la Vallièren."