"Pyh, eikö muuta?" huoahti kuningas. "Mitäpä alankomaalaisten ylpeys minua liikuttaa!"
"Teidän majesteettinne on tuhatkertaisesti oikeassa. Kuitenkaan ei ole koskaan huonoa valtioviisautta, — kuningas tietää sen paremmin kuin minä, — olla kohtuutonkin myönnytyksen saavuttamiseksi. Jos teidän majesteettinne herkkätuntoisesti valittaa alankomaalaisten menettelyä, näytätte heidän silmissään paljon mahtavammalta."
"Minkälaatuisia nuo muistorahat ovat?" kysyi Ludvig; "sillä jos niistä puhun, täytyy minun tietää mitä sanon."
" Ma foi, sire, en oikein tiedä… joku pöyhkeilevä otsikkolauselma… Siinä koko sisältö, sanamuodolla ei ole niin väliä."
"Hyvä, minä mainitsen 'mitaleita', niin he ymmärtävät, jos tahtovat."
"Oh, kyllä he ymmärtävät. Teidän majesteettinne voi myöskin sivumennen koskettaa eräitä lentolehtisiä, joita on liikkeellä."
"En koskaan! Häväistyskirjoitukset tahraavat paljon enemmän sepustelijoitansa kuin niitä, joita vastaan ne ovat laaditut. Herra Colbert, minä kiitän teitä, te voitte lähteä."
"Sire!"
"Hyvästi! Älkää unohtako tuntia, ja tulkaa saapuville."
"Sire, minä odotan teidän majesteettinne luetteloa."