Kuningas keskeytti hänetkin.
"Monsieur", virkkoi hän, "on omituista, että te tulette esittämään valituksianne, vaikka päinvastoin minulla olisi siihen syytä, ja enhän minäkään valita."
"Teilläkö, sire, syytä valitukseen", kysyi hollantilainen, "ja mistä pahasta?"
Kuningas hymyili katkerasti.
"Moititteko minua, monsieur", sanoi hän, "ehkä ennakkoluuloisuudesta hallitusta vastaan silloinkin, kun se hyväksyy ja suojelee julkisia herjaajia?"
"Sire!…"
"Sanon teille", jatkoi kuningas, kiihkoutuen omista kiusoistaan paljon enemmän kuin valtiollisesta kysymyksestä, "sanon teille, että Hollanti tarjoo turvapaikan kaikille, jotka minua vihaavat, ja varsinkin kaikille herjaajilleni."
"Oi, sire!…"
"Ah, te kaipaatte todistuksia? No, niitä on helppo saada. Mistä ovat kotoisin häväistyslehtiset, jotka esittävät minut maineettomana ja mahdittomana hallitsijana? Teikäläiset kirjapainot niitä syytävät. Jos minulla olisi kirjurini täällä, voisin teille luetella tuotteiden ja painattajain nimet."
"Sire", vastasi lähettiläs, "herjauskirjoitus ei voi olla kansan työ. Onko kohtuullista, että sellainen mahtava kuningas kuin teidän majesteettinne tekee kokonaisen kansan vastuunalaiseksi joidenkuiden nälkäisten houkkioiden sepustuksista?"