Siitä tavasta, jolla kuningas oli jättänyt lähettiläät, olisivat vähimminkin tarkkanäköiset aavistaneet sotaa.
Lähettiläät itse, jotka eivät paljon tienneet hovin sisäisestä elämästä, olivat ottaneet omaan lukuunsa tuon kuuluisan lauseen: "Ellen hallitse itseäni, hallitsen ainakin niitä, jotka minua häpäisevät." Ranskan ja Hollannin kohtaloiden onneksi oli Colbert seurannut heitä antaakseen muutamia selityksiä. Mutta kuningattaret ja Madame, hyvin tuntien, mitä heidän huonekunnissaan tapahtui, olivat nuo sanat kuultuaan poistuneet hyvin peloissaan ja karvain mielin, varsinkin Madame tunsi, että kuninkaan viha kohdistui erityisesti häneen, mutta rohkeana ja liiankin korskeana oli hän leskikuningattaresta tukea tavoittamatta vetäytynyt kotiinsa, elleipä ilman levottomuutta, niin ainakin aikomatta välttää taistelua. Tuon tuostakin Itävallan Anna lähetti tiedustamaan, oliko kuningas palannut. Linnassa syntynyt hiljaisuus ja Louisen häviäminen tiesi moninaista onnettomuutta, kun tunnettiin kuninkaan ylpeä ja närkäs luonne. Mutta pitäen ryhtinsä kaikista kuiskituista huhuista huolimatta Madame sulkeutui huoneisiinsa, kutsui Montalaisin luokseen ja alkoi mahdollisimman tyynellä äänellä kuulustaa tytön käsitystä tapahtumasta, Kaunopuheisen hovineidon juuri lopettaessa esityksensä kaikenlaisin varoittelevin sanankääntein ja kehoittaessa Madamea suvaitsevaisuuteen, jotta samaa sävyä osoitettaisiin tarpeen tullen hänellekin, saapui herra Malicorne ilmoittamaan, että kuningas oli tulossa prinsessan puheille.
Montalaisin arvoisan ystävän kasvot kuvastivat äärimmäistä jännitystä; oli ilmeistä, että kuninkaan pyytämästä puhelusta koituisi mielenkiintoisimpia lukuja siihen kuninkaitten ja ihmisten sydänten kuvaukseen.
Madame jonkun verran hämmentyi lankonsa tulosta; hän ei ollut odottanut Ludvigin toimivan näin pian eikä varsinkaan ollut ottanut lukuun, että hän ryhtyisi asiaan aivan suoranaisesti. Naiset, jotka niin nokkelasti käyvät epäsuoraa sotaa, ovat aina paljon taitamattomampia ja heikompia, kun on avoin taisteluhaaste vastaanotettava. Madame, sanoimme, ei kuitenkaan ollut niitä, jotka peräytyvät; hänellä oli päin vastainen vika tai ansio: hän oli uhkarohkea. Malicornen tuoma viesti vaikuttikin häneen sotatorven lailla, joka ilmoittaa vihollisuudet alkaviksi. Hän otti ylpeästi ylös haastehansikkaan.
Parin minuutin kuluttua kuningas nousi portaita. Punakkana ratsastuksestaan, vaatteet pölyssä ja epäjärjestyksessä hän esittäysi ilmeiseksi vastakohdaksi hienosti ja huolellisesti puetulle Madamelle, joka kalpeni ihomaalinsa alla. Ludvig istuutui ilman esipuheita. Montalais läksi huoneesta. Madame asettui istumaan vastapäätä kuningasta.
"Sisareni", virkkoi Ludvig, "tietänette, että neiti de la Vallière on poistunut asunnostaan tänä aamuna ja että hän murheessaan ja epätoivossaan on paennut luostarin turviin."
Nämä sanat lausuessaan oli kuninkaan ääni tavattoman liikuttunut.
"Vasta teidän majesteettinne ilmoittaa sen minulle", kierteli Madame.
"Olisin luullut teidän saaneen sen tietää tänä aamuna lähettiläiden vastaanoton aikana", sanoi kuningas.
"Teidän liikutuksestanne, sire, kyllä arvasin, että jotakin erityistä oli tapahtunut, mutta minä en ollut asiasta tarkemmin selvillä."