Kuningas ponnahti raivosta.
"Teidän povessanne ei syki sydän", huudahti hän. "Jos te käyttäydytte siten minua kohtaan, sallikaa minun käyttää samaa ankaruutta."
Harhaan ammuttu luoti voi toisinaan ratkaista taistelun. Nämä sanat, joita kuningas ei ollut erityisesti harkinnut, sattuivat Madameen, saaden hänet hetkeksi horjumaan. Hänellä oli syytä pelätä jonakuna päivänä kohtaavansa kostotoimia.
"No niin, sire", virkkoi hän, "selittäkää tarkoituksenne."
"Minä kysyn teiltä, Madame, miten neiti de la Vallière on teitä vastaan rikkonut?"
"Hän on viekkain salajuonien sommittelija, mitä tunnen. Hän on kiihoittanut kaksi ystävystä kaksintaisteluun, hän on aiheuttanut itsestään niin häpeällisiä juoruja, että kaikki hovissa rypistävät kulmiaan, kun vain kuulevat hänen nimeäänkin mainittavan."
"Hänkö, hänkö?" äännähti kuningas.
"Viehkeän ja tekopyhän kuoren alle", jatkoi Madame, "kätkee hän mitä kavalimman ja mustimman sielun."
"Hänkö?"
"Te saatatte siitä erehtyä, sire. Mutta minä tunnen hänet. Hän kykenee ärsyttämään sotaan parhaat sukulaiset ja hellimmät ystävät. Näettehän, miten hän jo kylvää eripuraisuutta meidän välillemme."