"Ei tietenkään, kun sinä olet saanut viisikymmentätuhatta livreä ja paikan kuninkaan luona."
"Mitä siitä? Kyllä sinä kovin murehdit, kun et enään näe minua niinkuin ennen. Olet epätoivoissasi varsinkin siitä, että olen menettänyt Madamen luottamuksen, eikö totta? Puhu."
"Oh, kyllä se on totta."
"No niin, se murhe estää sinut öisin nukkumasta, ja silloin sinä nyyhkyttelet, huokailet, niistää nuhistelet nenääsi kymmenen kertaa minuutissa."
"Mutta, rakas Malicorneni, Madamehan ei siedä asunnossaan pienintäkään melua."
"Tottahan toki minä hyvin tiedän, että hän ei voi sellaista sietää, ja sanonpa sinulle, että hän kuullessaan niin syvää surua ennen pitkää ajaa sinut luotansa."
"Jo käsitän."
"Se on hyvä."
"Mutta mitä sitten tapahtuu?"
"Sitten la Vallière nähdessään itsensä sinusta eroitetuksi tietysti voihkii ja valittelee yökaudet niin kamalasti, että saattaa emäntänsä suurempaan epätoivoon kuin te molemmin."