"Minä vannon teille, monsieur, etten tule tästä hullua hurskaammaksi!"
"Ah, jos minulla olisi onni olla de Saint-Aignan nimeltäni, niin oivaltaisin asian heti paikalla."
"Ja mitä tekisitte?"
"Vaihtaisin heti asuntoni niihin huoneisiin, jotka herra de Guiche on jättänyt tuolla tyhjiksi."
"Mitä ajattelettekaan!" virkahti de Saint-Aignan halveksivasti; "hylkäisinkö ensimmäisen kunniasijan, kuninkaan läheisyydessä, — etuoikeuden, joka myönnetään ainoastaan prinsseille, herttuoille ja pääreille… Totisesti, hyvä herra de Malicorne, sallikaa minun huomauttaa, että te olette järjiltänne."
"Monsieur", vastasi nuori mies vakavasti, "te teette kaksi erehdystä: nimeni on ihan lyhyeen Malicorne, ja järkeni on täydessä kunnossa." Vetäen taskustaan paperin hän lisäsi; "Kuunnelkaa minua vielä hetkinen, ja sitten näytän teille tämän."
"Mielelläni", mukausi de Saint-Aignan.
"Te tiedätte, että Madame vartioitsee la Vallièrea niinkuin Argus piti silmällä Io-luonnotarta."
"Niinpä kyllä."
"Te tiedätte, että kuningas on turhaan tahtonut puhutella vangittua kaunotarta ja että me kumpainenkaan emme ole saaneet toimitetuksi hänelle tätä etua."