"Sinun kanssasi kylläkin. Juttelemme suunnitelmistasi ja haastelemme hänestä."
"Ei niin, sire, minä jään."
"Kenen kanssa minä sitten lähden?"
"Naisten kanssa."
" Ma foi, sitä minä en tee, de Saint-Aignan!"
"Täytyy, sire."
"Ei, ei, tuhat kertaa ei! Minä en enää antaudu hirveään rangaistukseen olla parin askeleen päässä hänestä, nähdä hänet ja ohikulkiessa hipaista hänen pukuaan virkkamatta hänelle mitään. Ei, minä kieltäydyn siitä kidutuksesta, jonka sinä uskot onneksi, mutta joka tuottaa silmiäni polttavaa, käsiäni kuivettavaa, sydäntäni raatelevaa tuskaa. En tahdo nähdä häntä noiden vieraitten ihmisten parissa, saamatta hänelle kielin kertoa rakkauttani, vaikka koko olemukseni hänelle siitä puhuu ja antaa minut kaikille ilmi. Ei, olen vannonut itselleni, etten sitä enää tee, ja minä pidän valani."
"Kuitenkin, sire, kuulkaahan, mitä sanon."
"Minä en kuuntele mitään, de Saint-Aignan."
"Siinä tapauksessa minä jatkan kuitenkin. On tärkeätä, sire, tärkeätä, ymmärtäkää minut oikein, perin tärkeätä, että Madame seuranaisineen poistuisi palatsista kahdeksi tunniksi."