"Sinä tietystikin! Palatsin äärimmäiseen päähän penkkiä kohti, missä nuori ranskalainen huokaillen odottelee."
Miss Mary Graffton nousi äkkiä.
"Ei, ei", sanoi hän, "sinne en lähde."
"Mikset?"
"Palatkaamme, Stewart."
"Kävelkäämme päinvastoin eteenpäin ja selittäkäämme ajatuksemme."
"Mistä?"
"Bragelonnen varakreivistä ja kaikista tekemistäsi huviretkistä, sinä kun olet hänen ainainen ajelu- ja kävelykumppaninsa."
"Ja siitä sinä päätät, että hän rakastaa minua tai minä häntä?"
"Miksipä ei? Onhan hän erittäin miellyttävä herrasmies. Toivoakseni ei kukaan minua kuuntele", lisäsi miss Lucy Stewart vilkaisten taaksensa, mutta hänen hymynsä ilmaisi, että hän ei sentään ollut siitä kovinkaan levoton.