"Siis tuon kirjeen johdosta…?"
"Kuningas Kaarle II otti, kuten tiedät, herra Bragelonnen loistavasti ja ystävällisesti vastaan. Hän luovutti varakreivin asuttavaksi White Hallin upeimman suojan, ja koska sinä olet hovin kallein helmi, kerran hyljättyäsi hänen sydämensä… no, älähän punastu… tahtoi hän mielellään antaa tämän verrattoman lahjan ranskalaiselle. Siksi on hän sijoittanut sinut, kolmensadantuhannen livren perijättären, vastaisen herttuattaren, sinut, joka olet niin kaunis ja hyvä, mukaan kaikille retkille, joihin herra de Bragelonne on ottanut osaa. Sanalla sanoen, se oli salahanke, jonkunlainen yhteisjuoni. Näetkö, jos tahdot tuikahduttaa tulen ruutiin, niin tarjoan sinulle sytytyslangan."
Miss Mary hymyili hyvin herttaisesti, mikä oli hänelle ominaista, ja puristi toverinsa käsivartta virkkaen:
"Vie kiitokseni kuninkaalle."
"Kyllä, kyllä. Mutta herra de Buckingham on mustasukkainen. Ole varuillasi!" vastasi Stewart.
Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun Buckinghamin herttua astui ulos eräästä pengermän huvimajasta, hymyilevänä lähestyen näitä kahta naista.
"Te erehdytte, miss Lucy", virkkoi hän, "minä en ole mustasukkainen; ja todistan sen huomauttamalla, miss Mary, että tuolla istuu yksinään haaveilemassa se, jonka pitäisi olla mustasukkaisuuteni aiheuttaja, nimittäin Bragelonnen varakreivi. Poikarukka! Sallikaa siis, että jätän teidän hurmaavan seuranne muutamiksi minuuteiksi hänelle, minun kun tarvitsee tällävälin haastella miss Lucy Stewartin kanssa."
Sitten hän kumarsi Lucylle.
"Suotteko minulle kunnian", sanoi hän, "ottaa käsivartenne mennäksemme tervehtimään kuningasta, joka odottaa meitä?"
Näin lausuen Buckingham yhä hymyilevänä tarttui Lucy Stewartin käteen, vieden hänet pois.