"Siksi että hän on parlamentin yliprokuraattori ja Ranskassa hallitusvirastot, sotajoukko, oikeuslaitos, kauppa, kaikki liittyy toisiinsa hyväntahtoisuuden ketjulla, jota nimitetään yhteishengeksi. Niinpä, madame, parlamentti ei koskaan sallisi, että sen tärkein mies haastettaisiin tuomioistuimen eteen. Ja jos hänet sinne tuotaisiin kuningasvallan käskystä, ei häntä siellä koskaan tuomittaisi."
"Ah, ma foi, herra Colbert, tuo ei kuulu minuun."
"Sen tiedän, madame, mutta se koskee minua ja vähentää esittämienne asiakirjain arvoa. Miten minua hyödyttäisi rikoksen todistus ilman tuomion mahdollisuutta?"
"Pelkästään epäillyksikin joutumalla herra Fouquet menettää ministerinsalkkunsa."
"Suurikin asia!" huudahti Colbert, jonka synkät piirteet äkkiä välähtivät kirkkaiksi vihan ja koston ilmeestä.
"Ah, ah, herra Colbert", virkahti herttuatar, "suokaa minulle anteeksi! En tiennyt teitä noin herkkätuntoiseksi. No hyvä on. Koska tahdotte enemmän kuin minulla on, niin älkäämme puhuko asiasta enempää."
"Puhukaamme, madame, puhukaamme sentään. Mutta kun arvopaperinne ovat laskeneet, niin alentakaa vaatimuksiannekin."
"Te tingitte?"
"Se on välttämätöntä sille, joka tahtoo rehellisesti maksaa."
"Paljonko minulle tarjoatte?"