"Siis minkä verran?"
"Kolmesta- neljäänsataantuhanteen livreen."
"Ja paljonkohan lunastukseen menisi?"
"Vähintään puolitoista miljoonaa. Tiedän siitä tarjotun seitsemäntoistasataatuhatta herra Fouquetin taipumatta; mutta jos hän nyt tuntisi tarpeelliseksi luovuttaa sen, — mitä en kylläkään voi uskoa, vaikka olenkin sellaista hiukan kuullut…"
"Ahaa! Teillekin on siis sentään vihjattu jotakin! Kuka siitä puhui?"
"Herra de Gourville… herra Pélisson, — oh, se on ilmassa."
"No niin, jos herra Fouquet tahtoisi myydä…?"
"Niin hän voisi tyytyä puoleentoista miljoonaan ainoastaan käteiskaupassa. En siis voisi siihen kuitenkaan puuttua, eikä kellään ole puoltatoista miljoonaa heti lyödä pöytään."
Colbert keskeytti neuvoksen käskevällä kasvojen ilmeellä ja alkoi miettiä. Nähdessään herransa totisuuden ja hänen osoittamansa itsepintaisen harrastuksen tässä asiassa Vanel odotti ratkaisua, rohkenematta avustaa sitä.
"Selittäkää minulle tarkoin", virkkoi Colbert sitten, "yliprokuraattorin viran valtuudet."