Sana meidät kuulosti epämieluisalta ranskalaisen suosikin korvissa. Se merkitsi, että oli tekeillä jotakin salaisuuksien tai muistojen selvittelyä, — että keskustelun mielenkiintoisimmassa vaiheessa oli saapuvilla yksi henkilö liikaa.
"Riittääkö Molina teidän majesteettinne palvelukseen?" kysyi ranskatar.
"Kyllä", vastasi espanjatar omasta takaa.
Rouva de Motteville niiasi. Mutta samassa avasi oviverhot vanha kamarineito, ulkonaisestikin sellaisessa asussa, jota Espanjan hovissa oli käytetty 1620-luvulla. Hän yllätti leskikuningattaren kyynelehtivänä, rouva de Mottevillen viisaasti peräytymässä ja señora Molinan harjoittamassa pikku diplomatiaa, ja kursailematta lähestyen ryhmää hän ilahtuneesti huusi valtiattarelleen:
"Apukeino, apukeino!"
"Mikä apukeino, chica?" tiedusti Itävallan Anna.
"Teidän majesteettinne tautiin", vastasi kamarineito.
"Kuka sen tuo?" kysyi rouva de Motteville innokkaasti. "Herra Valot?"
"Ei, muuan nainen Flandriasta."
"Flandriasta? Espanjasta?" kysyi leskikuningatar.