Leskikuningatar punehtui hiukan; hän oli oivaltanut viittauksen.
"Tiedättekös", hän sanoi, "on tosiaan pahoin tehty, että teidät jätettiin ihan oman onnenne varaan."
"Oh, kuningas kuuluu perineen isänsä vihamielisyyden minua kohtaan, madame! Hän karkoittaisi minut, jos tietäisi, että olen palatsissa."
"En voi sanoa, että kuningas ajattelisi teistä suosiollisesti, herttuatar", vastasi leskikuningatar; "mutta minä kaiketi voisin… salaisesti…"
Herttuattaren huulet vetäysivät halveksivaan hymyyn, joka herätti puhujassa rauhattomuutta.
"Oli muuten kovin hyvä, että tulitte tänne", kiirehti hän lisäämään.
"Kiitos, madame!"
"Vaikkapa vain kumotaksenne huhun kuolemastanne, — suureksi ilokseni."
"Oliko minun tosiaan kerrottu kuolleen?"
"Kaikkialla."