"Kertomukseni ratkaisu", selitti la Fontaine, "on niin peräti pätevä, että Vanel, se sitkeä lintu, tietäessään minun lähtevän Saint-Mandéhen pyysi minua ottamaan hänet mukaansa."
"Ohoo!"
"Ja esittelemään hänet, jos mahdollista, monseigneurille."
"Joten…?"
"Joten hän odottelee tuolla Bel-Airin nurmella."
"Kuin kovakuoriainen."
"Te sanotte sen, Gourville, tuntosarvien vuoksi,[18] häijy ilveilijä!"
"No, herra Fouquet?"
"Kah, eihän sovi, että rouva Vanelin aviomies kylmetyttää itsensä talomme ulkopuolella. Lähettäkää noutamaan hänet la Fontaine, te kun tiedätte, missä hän on."
"Kiirehdin sinne itse."