Vaistomaisesti hän siirsi jalkansa, johon rouva de Bellièren jalka jo pari tuntia oli nojannut.
"Herra d'Herblay, Vannesin piispa", ilmoitti ovenvartija.
Ja Aramiksen synkkä ja miettiväinen muoto näyttäytyi kynnyksellä kahden runneltuneen kukkaköynnöksen välissä, joiden siteet lampun lieska oli polttanut poikki.
187.
Mazarinin kuitti.
Fouquetilta olisi päässyt ilon huudahdus hänen nähdessään uuden ystävänsä, ellei tulijan jäinen sävy ja hajamielinen katse olisi häntä hillinnyt.
"Autatteko meitä jälkiruokien arvostelussa?" hän kysyi kuitenkin. "Vai peloittaneeko teitä hulluttelumme melu?"
"Monseigneur", vastasi Aramis kunnioittavasti, "minä aloitan pyytämällä teiltä anteeksi, että häiritsen hilpeätä seurusteluhetkeänne. Sitten pyydän saada hupinne jälkeen hetkisen puhutella teitä asioista."
Kun sana "asioista" oli saanut muutamat epikurolaiset tarkkaavaisiksi, nousi Fouquet pöydästä.
"Asioihin aina heti käsiksi, herra d'Herblay", hän virkkoi; "saamme olla tyytyväisiä, kun ne tulevat vasta aterian lopulla."