"Minä olen", virkkoi hän, "itsepäinen ja hienostumaton bretagnelaisparka; sielussani ihailen ja pelkään teitä. En sano, että pidän sanani siveellisestä voimastani; saattaapa vaikuttimena olla vain tottumuskin. Mutta ovathan tavalliset ihmiset kyllin yksinkertaisia tätä tapaa ihaillakseen. Se on ainoa hyveeni, ja suokaa minulle siitä koituva kunnia."
"Vahvistatte siis huomenna virkanne myynnin, luopuen aseesta, jolla puolustautuisitte kaikkia vihollisianne vastaan?"
"Minä kirjoitan alle."
"Te uhraudutte käsistä ja jaloista sidottuna petollisen kunnian peikolle, jota herkkätuntoisimmatkin halveksisivat?"
"Minä kirjoitan alle."
Aramis huokasi syvään, katsahtaen ympärilleen maltittomana kuin mies, joka tahtoo murskata jotakin.
"Meillä on vielä yksi keino", sanoi hän, "ja toivottavasti ette kieltäydy sitä käyttämästä."
"En suinkaan, jos se on laillinen… kuten kaikki, mitä te ehdotatte, rakas ystävä."
"En tiedä mitään laillisempaa kuin että ostaja luopuisi kaupasta. Onko hän ystäviänne?"
"Kyllä… mutta…"