— Aika veijari, — ajatteli piispa. — Hänelle täytyy pulittaa pyöreä puoli miljoonaa. — Ja hän antoi merkin Fouquetille.
"Teidän kulunne näkyvät nousevan enempään, hyvä herra Vanel", sanoi yli-intendentti. "No, enhän voi tällaisessa asiassa tinkiä. Niin, te olette tietenkin myynyt tuon maa-alueen liian halvasta. Tosiaan, missä olikaan järkeni? Kirjoitankin teille viidensadantuhannen livren maksuosoituksen, ja sittenkin jään teille kaikesta sydämestäni kiitollisuuden velkaan."
Vanel ei osoittanut mitään ilon tai ahnehtimisen merkkejä. Hänen kasvonsa jäivät järkähtämättömiksi, ainoakaan lihas ei niissä värähtänyt.
Aramis loi rahaministeriin epätoivoisen katseen. Sitten hän astui Vanelin luo, tarttuen mahtaville miehille ominaisella tuttavallisella liikkeellä hänen nuttunsa kaulukseen.
"Herra Vanel", hän sanoi, "te ette ajattele vaivojanne, ette rahojen sijoitusta, ette maatilanne myyntiä; teidän mielessänne liikkuu jotakin korkeampaa. Minä käsitän sen. Pankaa merkille sanani!"
"Kyllä, monseigneur."
Ja onneton alkoi vapista; kirkkoruhtinaan silmien tuli poltti häntä.
"Sentähden tarjoan teille korvausta yli-intendentin puolesta, — en kolmeasataatuhatta livreä, enkä viittäsataatuhatta, vaan miljoonan. Miljoonan, kuuletteko?"
Ja hän ravisti miestä hermostuneesti.
"Miljoonan!" toisti Vanel aivan kalpeana. "Miljoonan, — se edustaa nykyisen korkokannan mukaan kuudenkymmenenkuudentuhannen livren vuosituloa."