"Yleisestä huhuamisesta, herra Fouquet, joka kertoo ihmeitä teistä ja kotinne upeudesta. Tunnette ehkä ylpeyttä siitä, että kuninkaan käy teitä kateeksi, herra Fouquet?"
"Se tekee minusta maailman onnellisimman miehen, sire, koska sinä päivänä, jona kuningas todella tuntee kateutta Vauxin johdosta, minulla on jotakin arvokasta tarjottavana hallitsijalleni."
"No niin, herra Fouquet, valmistakaa siis juhlanne ja avatkaa talonne ovet selälleen."
"Ja määrätkää te, sire, päivä", esitti Fouquet.
"Sopikaamme tasan kuukausi tästä päivästä lukien."
"Haluaako teidän majesteettinne nyt mitään muuta?"
"En sen enempää, herra yli-intendentti, paitsi että tästälähtein soisin teidän pysyttelevän likelläni niin paljon kuin teille vain suinkin käy mahdolliseksi."
"Sire, minulla on kunnia ottaa osaa teidän majesteettinne huviajeluun."
"Se ilahduttaa minua. Olenkin juuri lähtemässä, herra Fouquet, ja tuolla jo naiset tulevat koolle."
Ja niin sanoessaan kuningas ei osoittanut ainoastaan nuoren miehen vilkastumista, vaan nuoren rakastajan intoa, kun hän peräytyi kiireesti ikkunasta ottamaan hansikkaansa ja keppinsä, jotka kamaripalvelija toi hänelle. Ulkoa kuului ratsujen tömistelyä ja vaununpyörien ratinaa pihan hiekoitukselta. Kuningas riensi alas portaita. Hänen ilmestyessään ulko-ovelle kaikki pysähtyivät. Ludvig astui suoraan nuoren kuningattaren luo. Leskikuningatar oli jäänyt huoneisiinsa, yhä pahemmin potien paranematonta hivutustautiansa. Maria Teresia astui kaleeseihin Madamen kanssa ja kysyi puolisoltaan, mille suunnalle hän halusi huviajelun ohjattavaksi. Ludvig lie nähnyt la Vallièren — vielä ihan kalpeana edellisen illan tapauksista — asettuvan vaunuihin kolmen seuralaisen kanssa ja vastasi kuningattarelle, että hän ei pitänyt siinä kohden väliä, vaan tuli mielellään minne hyvänsä. Kuningatar antoi silloin esiratsastajille määräyksen kääntyä Apremontia kohti. Nämä läksivät nyi ennakolta liikkeelle.