Raoul hymyili katkerasti.
"Ah, se on totta", sanoi hän, "minä unohdin, että kuningas on herrani."
"On kysymyksessä vapautenne, henkenne!" Raoulin kirkas ja läpitunkeva katse osoitti Henriettelle, että hänen viimeinen perustelunsa ei ollut niitä, jotka vaikuttaisivat tähän nuoreen mieheen. "Olkaa varuillanne, herra de Bragelonne", täydensi hän; "sillä ellette punnitsisi kaikkia tekojanne, nostaisitte suuttumuksen raivon ruhtinaassa, joka helposti kiivastuu järjen ääntä kuulemattomaksi. Syöksisitte murheeseen kaikki ystävänne ja omaisenne. Taipukaa, alistukaa, parantukaa."
"Kiitos, Madame", sanoi Raoul. "Pidän teidän korkeutenne antamaa neuvoa arvossa ja koetan sitä noudattaa. Mutta vielä sana, pyydän."
"Puhukaa."
"Olisiko varomatonta kysyä teiltä, miten olette saanut ilmi näiden portaiden, laskuluukun, muotokuvan salaisuudet?"
"Aivan yksinkertaisella tavalla. Voidakseni valvoa taloani minulla on omat avaimet seuranaisteni huoneisiin. Minusta tuntui omituiselta, että la Vallière niin usein sulkeutui kammioonsa; samoin kummastutti minua de Saint-Aignanin asunnon muutto, ja ihmettelin myöskin, että kuningas niin säännöllisesti kävi joka päivä tapaamassa kreiviä, niin suuri suosikki kuin tämä olikin. Sanalla sanoen minusta oli merkillistä, että tätä kaikkea tapahtui teidän poissaollessanne ja että hovin tavat olivat muuttuneet. En tahdo, että kuningas pitää minua pilanaan, en tahdo olla hänen lemmenvehkeittensä väliverhona. Nyyhkyttelevän la Vallièren jälkeen tulisi nauravan Montalaisin, laulavan Tonnay-Charenten vuoro. Sellainen ei ole arvoni mukaista. Karkoitin ystävyyteni aiheuttaman arkailun, keksin salaisuuden… Haavoitan tunteitanne mutta vielä kerran, suokaa minulle anteeksi, minulla oli velvollisuus täytettävänä. Se on nyt tehty, olen varoittanut. On puhkeamassa myrsky, — etsikää suojaa."
"Kuitenkin teette jonkun johtopäätöksen, Madame", vastasi Bragelonne lujasti; "sillä te ette edellytä, että sanaa hiiskumatta alistun häpeään ja petokseen, jotka minua kohtaavat."
"Te menettelette siinä suhteessa miten hyväksi näette, herra Raoul. Älkää vain ilmaisko lähdettä, mistä olette kuullut totuuden. Ainoastaan tätä teiltä pyydän, ainoastaan tätä vaadin palkkana teille tekemästäni palveluksesta."
"Älkää pelätkö, Madame", virkkoi Bragelonne katkerasti.