"Mutta, monsieur", jatkoi de Saint-Aignan, "onko herra de Bragelonne tunkeutuessaan tämän salaisuuden perille oikein selvittänyt itselleen, mihin vaaraan hän antautuu ja saattaa muut?"
"Herra de Bragelonne ei joudu mihinkään vaaraan, eikä pelkää mitään, ja sen saatte te Jumalan avulla pian kokea."
— Mies on ihan villitty, — ajatteli de Saint-Aignan. — Mitä hän minusta tahtookaan? — "Kuulkaahan, monsieur", lisäsi hän sitten ääneen, "eikö ole parasta painaa koko asia unohduksiin?"
"On vielä otettava lukuun muotokuva!" jyräytti Portos ukkosena, joka sai kreivin veren hyytymään.
Koska muotokuva oli la Vallièren ja asiassa ei enää ollut mitään muuta selityksen mahdollisuutta, tunsi herra de Saint-Aignan silmiensä kokonaan avautuvan.
"Ah", huudahti hän, "ah, monsieur, nyt muistan herra de Bragelonnen olleen kihloissa hänen kanssaan!"
Portos omaksui tärkeän muodon. Se oli tietämättömyyden majesteettisuutta.
"Ei ollenkaan kuulu minuun eikä teihinkään", sanoi hän, "onko ystäväni tarkoittamanne henkilön kanssa kihloissa vai eikö. Ja tuon varomattoman sanan lausuminenkin kummastuttaa minua. Se saattaa vahingoittaa asiaanne, monsieur."
"Te olette, monsieur, nero, hienotuntoisuus ja rehtiys ruumistuneina samassa henkilössä. Käsitän nyt kaikki, mistä on kysymys."
"Sepä hyvä!" arveli Portos.