"Tänään olen kuningasta rikkaampi."
"Hyvä on", sanoi Fouquet. "Minä tunnen ihmisiä ja tiedän, että te olette mies vastaamaan vakavasta sanastanne. En tahdo yrittää riistää teiltä salaisuuttanne; älkäämme puhuko siitä sen enempää."
Samassa kuului valtavaa jylinää, joka yhtäkkiä räjähti hirmuiseksi jyrähdykseksi.
"Ohoh", virkkoi Fouquet, "sanoinhan sen!"
"Niin", myöntyi Aramis, "palatkaamme vaunujen luo."
"Meillä ei ole enää aikaa", vastasi Fouquet; "sade jo saavuttaa meidät."
Taivas oli tosiaan ikäänkuin auennut, ja raskas sadetulva humahti äkkiä puiden latvoissa.
"Hoo", arveli Aramis, "kyllä me ehdimme ajoneuvoihin ennenkuin lehvät läpäisevät."
"Parempi vetäytyä johonkin luolaan", ehdotti Fouquet.
"Niin, mutta missä täällä olisi sellainen?" kysyi Aramis.