"Jos Louise säikähtyy", jatkoi kuningas, "rauhoita häntä. Sano hänelle, että kuninkaan rakkaus on lävistämätön kilpi. Jos hän, kuten aavistelen, jo tietää kaikki tai on jo puolestaan saanut kärsiä jonkun hyökkäyksen, vakuuta hänelle", lisäsi Ludvig vihasta ja kuumeesta väristen, "vakuuta hänelle että tällä kertaa en tyydy häntä puolustamaan, vaan kostan hänen tähtensä, ja niin ankarasti, että tästälähtein ei kukaan enää uskalla silmiänsäkään kohottaa häneen!"
"Onko siinä kaikki, sire?"
"Kaikki. Mene nopeasti ja pysy uskollisena, sinä, joka elät tämän helvetin keskellä ilman minua houkuttelevan paratiisin toivoa."
De Saint-Aignan vannoi mitä kiihkeimmin uskollisuuttaan. Tarttuen kuninkaan käteen ja suudellen sitä hän lähti säteilevänä huoneesta.
197.
Kuningas ja aateli.
Ludvig reipastausi ottamaan herra de la Fèren vastaan kirkkain kasvoin. Hän kyllä arvasi, että kreivi ei tullut sattumalta. Hän aavisti hämärästi tämän käynnin tärkeyden, ja Atoksen kaltaiselle miehelle, niin etevälle ja arvossapidetylle henkilölle, ei saanut ensi näkemällä esiintyä mitään ikävästi vaikuttavaa. Kun nuori kuningas oli vakuuttautunut näennäisestä tyyneydestään, käski hän ohjata kreivin sisälle.
Parin minuutin kuluttua saapui Atos kuninkaan eteen juhlapuvussa kaikkine kunniamerkkeineen, joita vain hänellä oli oikeus käyttää Ranskan hovissa, ja hänen muotonsa oli niin vakava ja arvokas, että kuningas ensi silmäyksellä saattoi todeta aavistustensa osuneen oikeaan.
Ludvig astahti kreiviä kohti ja ojensi hänelle hymyillen kätensä, jonka yli tämä kunnioittavasti kumartui.
"Herra kreivi de la Fère", virkkoi kuningas nopeasti, "olette täällä niin harvinainen vieras, että minulle on erittäin hauska tavata teidät."