D'Artagnan huomasi vivahduksen.
"Jätän tilalleni", hän virkkoi, "ylevän ja oivallisen pöytäkumppanini", ja hän löi Atosta hiljaa olkapäälle. Tämäkin oli ihmeissään eikä voinut olla sitä hiukan osoittamatta. Mutta sen huomasi ainoastaan Aramis, sillä herra Baisemeaux ei ollut yhtä terävä kuin nuo kolme ystävystä.
"Mitä! Menetämmekö me teidät?" toisti kelpo vankilanpäällikkö.
"Pyydän teiltä tuntia tai puoltatoista. Minä palaan jälkipöytään."
"Oh, me odotamme", ehdotti Baisemeaux.
"Siinä ette tekisi mielikseni."
"Palaatko sinä?" virkkoi Atos epäilevästi.
"Varmasti", vastasi ystävä, puristaen merkitsevästi hänen kättään. "Odota minua, Atos", hän lisäsi matalammalla äänellä; "ole hilpeä, äläkä Jumalan tähden puhu asioista!"
Uusi luottamuksellinen kädenpuristus sai kreivin varmistumaan siitä, että oli välttämätöntä pysyä varovaisena ja tutkimattomana.
Baisemeaux saattoi d'Artagnania ovelle.