Kuningas ei keksinyt enää mitään sanottavaa. Mutta ylpeys kielsi häntä jäämästä siihen. Kun kuningas on tehnyt päätöksen, vaikka vääränkin, täytyy hänen todistaa kaikille tekonsa näkijöille ja ennen kaikkea itselleen, että hän niin menetellessään on ollut oikeassa. Tätä varten on olemassa keino, melkein pettämätön keino, nimittäin vikojen etsiminen uhrista.
Mazarinin ja Itävallan Annan kouluttama Ludvig tiesi paremmin kuin kukaan ruhtinas on koskaan tiennyt, mitä kuninkaan alaan kuului. Ja hän yritti koetella tuota tietämystään tässä tilaisuudessa. Hetkisen vaitiolon jälkeen, ja tuumiskeltuaan itsekseen, mitä tässä olemme ääneen lausuneet, jatkoi hän huolettomasti:
"Mitä kreivi sanoi?"
"Ei mitään, sire."
"Mutta ei suinkaan hän antanut vangita itseään sanaa hiiskumatta?"
"Hän sanoi odottaneensa vangitsemista, sire."
Kuningas kohotti ylväästi päänsä.
"Otaksun, että kreivi de la Fère ei jatkanut kapinallisuuttaan", virkkoi hän.
"Ensiksikin, sire, mitä te nimitätte kapinallisuudeksi?" kysyi muskettisoturi tyynesti.
"Onko kuninkaan silmissä kapinallinen se henkilö, joka ei ainoastaan anna sulkea itseään Bastiljiin, vaan vielä vastustaa niitä, jotka kieltäytyvät häntä sinne viemästä?"