"Madame, sanoitte?" virkkoi hän.
"Niin, Madame, — Madame, joka myöskin on mustasukkainen", vastasi la Vallière painavasti. Ja ujostelevilla, siveän pelokkailla silmillään hän rohkeni hetkiseksi katsahtaa kuningasta kysyvästi kasvoihin.
"Mutta", ponnistausi Ludvig vastaamaan, "Madamella ei mielestäni ole mitään syytä olla mustasukkainen minun suhteeni, — hänellä ei ole mitään oikeutta…"
"Ah!" äännähti la Vallière.
"Hoo, mademoiselle", sanoi Ludvig melkein moittivasti, "ettehän te kuulune niihin, joiden mielestä kälyllä on oikeus esiintyä mustasukkaisena langostaan?"
"Minun ei sovi tunkeutua teidän majesteettinne salaisuuksiin, sire."
"Oh, te uskotte sitä kuten muutkin!" huudahti kuningas.
"Minä uskon, että Madame on mustasukkainen, niin, sire", vastasi la Vallière lujasti.
"Hyvä Jumala", kysyi kuningas levottomasti, "oletteko tehnyt sen huomion hänen käyttäytymisestään itseänne kohtaan? Onko Madame osoittanut teille jotakin karsasmielisyyttä, jota te voisitte pitää tästä mustasukkaisuudesta johtuvana?"
"Ei suinkaan, sire, minähän olen niin vähäpätöinen!"