Hän pysähtyi. Baisemeaux näki tuskin eteensä, niin surkeassa tilassa hän oli.
"Onko tämä sitoumuksen sanamuoto?" kysyi Aramis tyynesti.
"Monseigneur!…" voihkasi Baisemeaux.
"Ah, alatte luullakseni ymmärtää?"
"Monseigneur", huudahti Baisemeaux, "älkää tuolla tavoin leikkikö ylemmyydellänne. Sorrun kovin mitättömäksi rinnallanne, jos te ilkikurisesti haluatte houkutella minulta hallintoni pikku salaisuudet."
"Ah, ei, älkää pettäkö itseänne, hyvä herra Baisemeaux. En tutki teidän hallintonne pikku salaisuuksia, vaan tahdon päästä teidän omantuntonne salaisuuksien perille."
"No, vaikka omatuntonikin, rakas herra piispa, mutta ottakaa hiukan huomioon tukala asemani."
"Se ei ole suinkaan tavallinen, herra kuvernööri", jatkoi taipumaton Aramis, "jos kuulutte tarkoittamaani järjestöön. Mutta se on aivan luonnollinen, jos te vapaana kaikista sitoumuksista olette vastuussa ainoastaan kuninkaalle."
"Niin, monsieur, niin, minähän tottelen ainoastaan kuningasta. Ketä Jumalan nimessä pitäisi ranskalaisen aatelismiehen totella muuta kuin kuningasta?"
Aramis ei silmäänsäkään räväyttänyt, vaan jatkoi lempeällä äänellään: