"Jos olen täällä vankeudessa, olin siellä verrattain vapaana, vaikka vapauteni oli hyvin rajoitettu. Talo, josta en lähtenyt ulos, suuri puutarha, jonka muurien yli en voinut kiivetä, sellainen oli asuntoni; te tunnette sen, koska olette siellä käynyt. Tottuneena elämään noiden muurien ja seinien sisällä ei minulla muuten ollut haluakaan sieltä lähteä. Käsitätte siis, monsieur, että kun en ole tästä maailmasta mitään nähnyt, en osaa mitään toivoa, ja minulle jotakin kertoessanne on teidän kaikki selitettävä."
"Sen teenkin, monseigneur", virkkoi Aramis kumartaen, "sillä se on velvollisuuteni."
"No, sanokaa sitten aluksi, kuka opettajani oli."
"Kunnon herrasmies, monseigneur, ennen kaikkea rehellinen mies, joka samalla kertaa kasvatti sekä ruumistanne että sieluanne. Antoiko hän teille koskaan valittamisen aihetta?"
"Oi, ei, monsieur, päinvastoin. Mutta tämä herrasmies sanoi minulle usein, että vanhempani olivat kuolleet. Valehteliko hän vai puhuiko hän totta?"
"Hänen oli pakko noudattaa saamiansa määräyksiä."
"Hän siis valehteli?"
"Osittain. Isänne on kuollut."
"Entä äitini?"
"Hän on kuollut teiltä."