"Hyvä ystävä, se oli jo Aristoteleen aikana tunnettu tosiasia, toisin sanoen lähes kaksituhatta vuotta sitten."
"No, kyllä se silti on yhtä oikea", virkkoi Portos ihastuneena, kun oli sattunut yhteen vanhanajan viisasten kanssa.
"On tietenkin. Mutta palatkaamme Moustoniin. Olemme jättäneet hänet aivan silmin nähden lihomaan."
"Niin, monsieur", myönsi Mouston.
"Ka niin", sanoi Portos. "Mouston kostui siis niin mainiosti että hän, saavuttamalla minun ympärysmittani, täytti rohkeimmatkin toivomukseni, ja siitä saatoin eräänä päivänä varmistua nähdessäni tuon veijarin yllä yhden ihokkaistani jota hän käytti takkinaan, — nuttua, jonka pelkkä kirjaus oli sadan pistolin arvoinen!"
"Minä vain koetin, monsieur", tokaisi Mouston.
"Siitä hetkestä lähtien", jatkoi Portos, "päätin siis, että Mouston ryhtyisi neuvotteluihin kaikkien vaatturieni kanssa ja otattaisi mittaa minun nimessäni ja sijastani."
"Mainiosti harkittu, Portos; mutta Mouston on puolitoista jalkaa lyhyempi sinua."
"Aivan niin. Mutta mitta otettiin maahan asti, jolloin lieve ulottui minulle juuri polven yläpuolelle."
"Olipa se oiva onni sinulle, Portos! Sellaista ei satu kellekään muulle!"