"Laupias Jumala", pahoitteli Fouquet. "Sinä sallit toisinaan sellaisia vääryyksiä, että voin käsittää, miksi on onnettomia, jotka epäilevät Sinua! Malttakaas, herra d'Herblay."
Fouquet otti kynän ja kirjoitti nopeasti muutamia rivejä virkaveljelleen Lyonnelle.
Aramis otti kirjeen ja teki lähtöä.
"Odottakaa", pyysi Fouquet vielä.
Hän avasi kirjoituspöytänsä laatikon ja ojensi hänelle ne kymmenen lappua, jotka sai sieltä käsiinsä. Ne olivat tuhannen livren seteleitä.
"Niin", sanoi hän, "toimittakaahan poika pois vankilasta ja antakaa tämä avustus äidille; mutta älkää millään muotoa sanoko hänelle, että hän on siten kymmenentuhatta livreä rikkaampi kuin minä, sillä silloin hän arvelisi, että minä olen surkea rahaministeri. No, toivoakseni Jumala siunaa niitä, jotka ajattelevat Hänen köyhiänsä."
"Sitä minäkin toivon", lausui Aramis suudellen Fouquetin kättä.
Hän riensi pois, taskussaan kirje Lyonnelle ja setelitukko Seldonin äidille, ja otti mukaansa Molièren, joka oli jo alkanut käydä kärsimättömäksi.
213.
Vieläkin illallinen Bastiljissa.