"Kyllä, ne ovat minun, Madame; hän antoi ne minulle, ja minä annan ne nyt Jumalalle. Minulla on ainoastaan yksi toivomus."
"Mikä? Sanokaa!"
"Että hänen arabialainen hevosensa Djerid, joka oli vapautukseni välikappale, annettaisiin hänelle takaisin, jos hän sitä vaatii."
"Mutta te ette tahdo millään ehdolla maailmassa poistua hänen kanssaan täältä, eikö niin?"
"Minäkö? Minä en ole hänen."
"Se on totta, sen olette jo sanonut. Te vaaditte siis, madame, yhä edelleen päästä nunnaksi Saint-Denisin luostariin ja jatkaa täällä uskonnollista hartauttanne, jonka kertomanne merkillinen tapahtuma Subiacossa keskeytti?"
"Se on pyhin toivomukseni, Madame, ja minä anelen polvillani teiltä sitä suosionosoitusta."
"No niin, olkaa huoletta, lapseni", vastasi prinsessa, "tästä hetkestä alkaen saatte elää meidän joukossamme. Ja siitä päivästä, jolloin olette näyttänyt meille, miten suuresti te sitä suosiota tosiaan haluatte, ja jolloin mallikelpoinen käytös, jota teiltä odotan, on oikeuttanut teidät sen saamaan, sinä päivänä olette Herran oma, ja minä menen vastuuseen, ettei kukaan teitä ryöstä Saint-Denisin luostarista, kun sen abbedissa valvoo turvallisuuttanne."
Lorenza lankesi suojelijattarensa jalkain juureen ja kiitteli häntä mitä hartaimmin ja vilpittömimmin.
Mutta yhtäkkiä hän kohosi ylös toisen polvensa varaan, kuunteli, kalpeni ja alkoi vavista.