Prinsessa piti huolen, että sivuhuoneen ovi tuli tarkasti lukkoon, ja meni sitten jälleen istumaan nojatuoliinsa ja odotti nyt tavallaan sangen levottomana, mitä tapahtuisi.
Nunna palasi melkein heti.
Hänen perässään asteli se mies, jonka olemme nähneet antaneen ilmoittaa itsensä esittelyjuhlissa kuninkaan hovissa.
Hänen pukunsa oli sama kun siinäkin tilaisuudessa, nimittäin jäykänmuotoinen preussilainen univormu; päässä hänellä oli sotilasperuukki ja kaulassa musta liina. Hän loi Madame Louisen edessä suuret ja ilmehikkäät silmänsä maahan, mutta ainoastaan suodakseen hänelle kunnioituksen, johon jokainen aatelismies, olkoon hän miten ylhäinen tahansa, on velvollinen Ranskan prinsessaa kohtaan; sillä yhtäkkiä kohotti hän jälleen silmänsä kuin peläten näyttävänsä liian nöyrältä.
"Madame", lausui hän, "minä kiitän teidän kuninkaallista korkeuttanne tästä minulle suvaitsemastanne suosiosta. Minä olin kuitenkin siitä varma, koska tiesin, että teidän korkeutenne auttaa jalomielisesti kaikkia onnettomia ja kärsiviä."
"Tosiaan, monsieur, sitä koetan tehdä", vastasi prinsessa arvokkaasti, sillä hän uskoi voivansa kymmenen minuutin puhelulla musertaa tuon miehen, joka näytti tulleen julkeasti pyytämään jonkinlaista suojelusta, käytettyään väärin valtaansa.
Kreivi kumarsi muka ymmärtämättä prinsessan kaksimielisiä sanoja.
"Mitä hyvää voin teille tehdä, monsieur?" jatkoi Madame Louise entiseen pisteliääseen tapaan.
"Kaiken, Madame."
"Puhukaa."