"Kumpi sitten?" kysyi Gilbert hymyillen.
"En juuri mielelläni valehtele, ja tiedän, että ihmisen täytyy ajatella ennenkuin puhuu. Olen pariisilainen, jos pariisilaisella ymmärretään ihmistä, joka on asunut Pariisissa kauan ja joka elää pariisilaisen elämää. Mutta siinä kaupungissa minä en ole syntynyt. Mutta miksi kysytte tätä?"
"Se liittyi ajatuksiini jollakin tavoin asiaan, josta tässä olemme puhelleet. Aioin sanoa, että jos asutte Pariisissa, olette tiettävästi nähnyt saman Rousseaun, josta tässä keskustelimme."
"Kyllä, olen hänet nähnyt, välistä."
"Aina, kun hän kulkee ohitse, pysähdytään tietysti katsomaan? Häntä ihaillaan ja osoitetaan sormella kuten ainakin ihmiskunnan hyväntekijää?"
"Ei; lapset juoksevat hänen perässään ja kivittävät häntä vanhempiensa yllyttäminä."
"Kuinka, hyvä Jumala!" huudahti Gilbert tuskallisin pettymyksen tuntein. "Mutta rikas hän nyt ainakin lienee?"
"Hän kysyy usein itseltään, niinkuin tekin tänä aamuna: — Mistä nyt saan aamiaista? —"
"Mutta vaikka hän olisikin köyhä, häntä kuitenkin pidetään arvossa, ja hän on mahtava ja kunnioitettu?"
"Joka ilta, kun hän asettuu levolle, ei hän nukahtaessaan tiedä vaikka heräisi seuraavana aamuna Bastiljissa."