"Onko se minun vikani, Madame, että tuo tulevaisuus, jota te pyhimyksenä aavistitte, ilmoitettiin minulle profeettana, ja että hänen korkeutensa dauphine kauhistui niin siitä, mikä häntä henkilökohtaisesti uhkaa, että pyörtyi, kun se hänelle paljastettiin?"
"Kuulette nyt itse!" sanoi kardinaali.
"Ah", huudahti prinsessa.
"Sillä hänen aikansa on tuomittu tulemaan koko kuningasvallalle kaikkein turmiollisimmaksi ja tuhoisimmaksi hallitukseksi."
"Monsieur!" huudahti prinsessa jälleen.
"Mitä teihin tulee, Madame", lisäsi kreivi, "ehkä teidän rukouksenne olisivat voineet hankkia armahduksen, mutta te ette saa nähdä mitään kaikesta tästä, sillä te olette jo silloin Herramme luona, kun nämä asiat tapahtuvat. Rukoilkaa, Madame, rukoilkaa!"
Tuon profeetallisen äänen valtaamana, joka sointui niin hyvin prinsessan sielun kauheisiin aavistuksiin, vaipui Madame Louise polvilleen ristiinnaulitun kuvan eteen ja alkoi tosiaan palavasti rukoilla.
Silloin kääntyi kreivi kardinaalin puoleen ja virkkoi, lähtien menemään erääseen ikkunakomeroon:
"Nyt pari sanaa meidän keskenämme, teidän ylhäisyytenne; mitä minulta tahdotte?"
Kardinaali meni kreivin perässä.