"Siinä tapauksessa en tahdo viivyttää enää teitä kumpaakaan, sillä silloin koettaisin pakottaa teidän tunteitanne", sanoi prinsessa. "Mutta jos tässä kaikessa piilee jotakin, joka on luonnollista maailmanjärjestystä vastaan, kohdatkoon Jumalan rangaistus sitä, joka omaksi hyväkseen särkee luonnon sopusointua. Hyvästi, kreivi de Fenix, lähtekää, Lorenza Feliciani, en tahdo enää pidättää teitä. Mutta ottakaa jalokivenne."
"Ne ovat nyt köyhäin, madame", sanoi kreivi de Fenix. "Ja almu on Jumalasta sitä mieluisampi, kun teidän kätenne sen antaa. Minä pyydän takaisin ainoastaan ratsuni Djeridin."
"Sitä saatte vaatia tuolla mennessänne, monsieur. Hyvästi!"
Kreivi kumarsi prinsessalle ja tarjosi käsivartensa Lorenzalle, joka nojautui siihen ja poistui kreivin kanssa sanomatta ainoatakaan sanaa.
"Ah, herra kardinaali", virkkoi prinsessa ja pudisti päätänsä, "siinä ilmassa, jota nykyään hengitämme, liikkuu käsittämättömiä ja tuhoa ennustavia voimia".
KAHDESTOISTA LUKU
Paluu Saint-Denisistä
Gilbert oli Filipistä erottuaan jälleen kadonnut kansantungokseen, kuten olemme kertoneet.
Mutta nyt ei hän syöksynyt tuohon pauhaavaan aallokkoon odotuksesta ja ilosta sykkivin sydämin, vaan sielu syvästi haavoittuneena tuskasta, jota Filipin ystävällinen kohtelu ja ystävällinen tarjous ei ollut voinut lauhduttaa.
Andrée ei aavistanutkaan olleensa julma Gilbertiä kohtaan. Tuo kaunis ja lempeä nuori tyttö ei lainkaan tiennyt, että hänellä ja hänen imettäjättärensä pojalla saattaisi olla minkäänlaisia yhteisiä kosketuskohtia surussa tai ilossa. Hän liihoitteli korkealla yli noiden matalampien ilmapiirien, joihin hän loi valoa tai varjoa mikäli hän itse oli joko iloinen tai suruinen.